Jouluna 1998
Rauhallista Joulua
ja
Onnellista Uutta Vuotta
1999 !
Nastolassa 13.12.1998

Taas on vuosi vierähtänyt. Siihen on mahtunut perheemme kohdalla monenlaista tapahtumaa, etupäässä kiireen sävyttämää. Nyt on aika hetkeksi hiljentyä kuuntelemaan Joulun sanomaa.

Kalevi saavutti keväällä miehen iän täytettyään 50 vuotta. Oheinen kuva on otettu juhlien jälkeen. Meillä oli ilo saada viettää mukavat juhlat runsaan vierasjoukon kanssa. Lämpimät kiitokset mukana olleille.

Kalevin päivät kuluivat edelleen Tampereella Lentovarikon tutuissa tehtävissä. Työympäristö on viihtyisä, työtoverit innostuneita ja itse työ haasteellinen ja motivoiva. Mittasuureiden jäljitettävyyden ylläpidon ohella Kalevi on osallistunut Lentovarikon laatujärjestelmän ja ohjelmistojen hallinnan kehittämiseen. Myös tiedottaminen sisäisen intranet-järjestelmän avulla on ollut taonnan alla.

Vapaa-aika on kulunut edelleen juurien penkomisessa. Uutena tavoitteena Kalevilla on ollut rakentaa Metsäpirtin asukkaista CD-romppu, jossa talo talolta esitellään asukkaat karttapohjaan sidottuna. Miellyttäviä tapahtumia olivat Hyytiäisten sukuseuran juhlat Lahdessa. Olihan siellä ensi kertaa mukana myös runsaasti Hyytiä-suvun edustajia. Karjala-kysymys on puhuttanut Kalevia viime vuosina paljon. Tänä vuonna Kalevi oli mukana Karjalaisseurojen Lahden piirin Karjala-toimikunnassa laatien muistioita ja kirjoituksia ja puheita.

Pirkko on puurtanut edelleen Nastolan seurakunnassa. Näkyvimpänä tuloksena seurakuntalaisen kannalta on kuukausittain ilmestyvä, Pirkon toimittama Lukuset-lehti. Lehti on saanut mukavaa palautetta. Syksyllä pidetyt seurankuntavaalit toivat Nastolassa äänestysuurnille satoja uusia äänestäjiä. Ehkäpä lehdellä on ollut tähänkin pieni positiivinen vaikutus. Pirkko on käynyt myös useita kertoja Haapakankaan ystävyysseurakunnassa.

Pirkon vapaa-aika on koostunut paljolti vastausten etisimisestä töissä esille nousseisiin kysymyksiin ja tehtäviin. Keskustelut työtovereiden kanssa ilta illan jälkeen ovat antaneet uutta näkemystä tulevien päivien varalle. Myös Kivennapaseuran halllituksessa olo on sitonut vapaa-aikaa. Kivennapalainen-lehden toimittaminen, kesäjuhlien valmistelut sekä pari Kivennavan matkaa ovat ottaneet oman aikansa.





Yhdessäkin ehdimme vuoden mittaan hetken olla. Kesämökillämme (Korpilahdella) ehdimme viivähtää parin viikon verran. Olimme myös tänä vuonna mukana Karjalan liiton kesäjuhlilla Salossa. Heinäkuussa vietimme Runnin kylpylässä viikon sukututkimuksen parissa (Karjalan liiton tapahtuma tämäkin). Ja nyt on edessä jouluviikot.

Kävimme tyttäriemme Eijan ja Eevan kanssa Karjalassa. Tämä matka oli tyttärille ensimmäinen kerta esivanhempien maaperälle. Kiersimme matkamme aikana Viipurin, Koiviston, Terijoen, Haapakankaan, Metsäpirtin, Raudun, Käkisalmen ja Kivennavan. Kävimme myös Pietarissa sekä Kronstadtin saarella (omalla autolla!). Eija ja Eeva viettivät yhden päivän Pietarissa, suurkaupungin ihmeellisyyksiä ihaillen. Matkan kiintopisteenä oli Metsäpirtissä pidetyt Metsäpirttijuhlat. Kaleville oli tarjottu siellä juhlapuheen esittäminen. Kalevi kertoi Metsäpirtin historiallisen taustan 1500-luvulta lähtien. Paikkakunta on ollut aina vuoteen 1939 saakka karjalaisten maata, olipa sitä hallinnut Novgorod, Ruotsi tai Venäjä. Kalevi toivoi sydämestään alueen palauttamista Suomen hallintoon.Hieno matka kaiken kaikkiaan. Karjalan matkamme aikana Eeva sai tiedon uudesta opiskelupaikastaan, Teknillisestä Korkeakoulusta. Tämä tieto herkisti mielen Sakkolan Haaparaisissa (oheinen kuva).



Entäs nuoret aikuisemme!
Esa valmistui kesällä diplomi-insinööriksi. Hän on jatkanut opintojaan Otaniemessä tutkijan ja assistentin tehtävissä. Hommia näyttää olevan vaikka kuinka paljon, sillä useimmiten hänet tavoittaa työpisteen numerosta, olipa sitten arki tai pyhä, päivä tai ilta. Esan vapaa-ajan harrastuksiin näyttää liittyvän kamera ja valokuvaaminen.
Eija jatkoi opintojaan Heinolassa. Koko kevätkausi oli tiivistä opiskelua. Siihen liittyi myös Postilla suoritettu harjoittelujakso. Syyskausi on ollut kevyempää. Parhaillaan työn alla on lopputyö ja tulevan työpaikan etsintä. Eija asuu Tomin kanssa Lauttasaaressa, jossa heillä on kaunis kaksio. Tomi on töissä Postilla.
Eevan opinnot Jyväskylässä ovat nyt lähihistoriaa. Eeva kävi kesällä pyrkimässä Otaniemeen ja onnistui aikeissaan päästen opiskelemaan 'yhdyskuntatekniikkaa'. Metsäpirtin matkalla Eeva sai havaita, että tällä sektorilla kyllä riittää töitä pitkäksi aikaa. Syksy onkin sitten ollut kiireistä aikaa. Asunto löytyi Otaniemestä. Yllätykseksemme se oli sama asunto, jossa me vanhemmat olimme asuneet opiskeluaikana. Eeva asuu Henrin kanssa. Henri valmistui juuri yhteiskuntatieteiden maisteriksi.

Pirkko ja Kalevi