Uudenkaupungin rauhassa 1721 Pälkjärvestä tuli rajapitäjä siten, että valtakunnan raja halkoi sen kahtia. Pitäjä menetti Venäjälle 7 kylää, tynkäosa jäi Suomen puolelle. Viimeinen rauhanaikainen alueluovutus koettiin vuoden 1936 alussa, jolloin osa kylistä siirrettiin Värtsilän kuntaan ja Jänisjärven itäpuolelta Pälkjärvelle jäänyt pieni nurkka, Luopasniemi, Soanlahden kuntaan.Pälkjärven pitäjä Tohmajoen yläjuoksun ja Jänisjärven välisellä alueella jäi pieneksi sekä pinta-alaltaan että sukasluvultaan. Pohjois-eteläsuunnassa pitäjällä oli pituutta 15 km ja länsi-itäsuunnassa leveyttä 24 km. Pinta-ala ilman vesialueita oli 202 km2 ja asukkaita talvisodan alkaessa hiukan yli 2000 henkilöä. Etäisyys valtakunnan rajalta Niiralasta pitäjän keskustaan (nykyisin Puikkola) on 16 km ja siitä edelleen Ruskealan kautta Sortavalaan 45 km. Pälkjärvi rajoittui pohjoisessa Värtsilään, idässä Soanlahteen, etelässä Ruskealaan sekä lännessä Kiteeseen ja Tohmajärveen. Maarekisterikyliä vuoden 1935 jälkeen pitäjässä olivat: Iljala, Jero, Kurikka, Makari, Naatselkä, Potoska, Puikkola ja Pälksaari. Tunnettuja kylänosia ja eräitä jopa kylinäkin mainittuja olivat Heposelkä, Hiekka, Hietaniemi, Ilmakka, Läävi, Pirho ja Pörkkölä.
Hallinnollisesti Pälkjärvi kuului Ilomantsin kihlakuntaan ja Kuopion lääniin, mutta maantieteellisen asemansa ja historiallisen taustansa puolesta se kuitenkin liittyi pikemmin Laatokan Karjalaan. Oman seurakunnan Pälkjärvi sai jo v. 1635. Seurakuntana Pälkjärvi kuului Viipurin hiippakuntaan ja Kiteen rovastikuntaan.
Pälkjärven maisemat vaihtelevat melkoisesti. Lännessä on suota ja tasaista vesimaisemaa, etelässä noustaan Ilmakanvuorelle, joka kohoaa 176 metrin korkeuteen. Myös järvien väliset korkeuserot ovat huomattavat. Jänisjärven pinta pitäjän itärajalla on 65 metriä merenpinnan yläpuolella, keskiosassa Pälkjärven pinta 80 metriä ja etelärajalla olevan pienen Kyyrönlammin pinta yli 90 metriä merenpinnasta. Pitäjän pohjoisnurkka on suota, mutta eteläosissa Pälkjärven ja Jänisjärven välissä on vaihtelevaa harjumaastoa, jossa luoteesta kaakkoon kulkevien moreeniselänteiden välissä leviää reheviä notkoja. Maaperä on kalkkipitoista ja hedelmällistä.
Asutusmaisema oli pääosaltaan vaara-asutusta. Tahvo Könönen on v. 1891 ilmestyneessä kirjassaan Pälkijärven pitäjäs runollisesti kuvannut pitäjän maisemia seuraavasti: Päältä katsoen näyttää siltä kuin luonto olisi ensin itäosassa, molemmin puolin Jänisjärveä, rauhatonna myllistellyt, nostaen levottomasta povestaan jyrkkiä ja kallioisia rinteitä ja vaaroja. Päästyään sitten ulommaksi, on se väsynyt huimasta leikistään ja tyynesti aaltoillen luonut yläviä ja loivia seljänteitä ja särkkiä. Maan pintakin on sen mukaan etelään päin viettävä. Lähimpänä luonnottaren kuohuvaa rintaa on koko vaatekerros runnistellut korkealle säännöttömiin poimuihin ja alempana taipunut tasaisiin laskoksiin.
Elinkeinorakenteeltaan Pälkjärvi oli maatalouspitäjä. Ainoana teollisuuslaitoksena voidaan pitää v. 1902 perustettua osuusmeijeriä ja sen yhteydessä toiminutta myllyä ja pärehöylää. Maatalous sen sijaan kehittyi itsenäisyyden aikana voimakkaasti ja niinpä Pälkjärvi oli 1930-luvulla kohonnut kokoonsa nähden maakunnan vankimmaksi karjapitäjäksi. Voin ja siitoskarjan lisäksi pitäjä oli jo varhain tullut kuuluksi myös korkeatasoisesta apilastaan, jonka siemeniä myytiin tuhansia kiloja vuosittain. Pysyviä työpaikkoja oli tarjolla vähän, lähinnä ne keskittyivät koululaitoksen, kaupan, hallinnon ja kirkon piiriin. Huomattavimmin pysyviä työpaikkoja toi mukanaan 1920-luvun loppuvuosina toimintansa aloittanut Pälksaaren piirimielisairaala. Palkkatyötä haettiin Värtsilän tehtaalta, Matkaselän sahalta ja Ruskealan marmorilouhokselta sekä Suojärven radan valmistuttua rajapitäjien laajojen salojen metsäsavotoilta.
Joensuun - Sortavalan rautatie kulki pitäjän länsiosan läpi pohjois-eteläsuunnassa. Tällä rataosalla Pälkjärven alueella olivat Pälkjärven ja Pälksaaren pysäkit, kummallekin matkaa kirkonkylän keskustasta 8 km. Lisäksi Matkaselän - Suojärven rata kulki pitäjän etelärajan tuntumassa, joten matka eteläosasta pitäjää Matkaselän asemalle jäi alle 10 km, Pirttipohjan pysäkille kertyi matkaa noin 5...6 km. Sortavalan - Joensuun välinen maantie haarautui Pälkjärven keskustassa kahteen suuntaan, vanhempaa vallanmaantietä Tohmajärven kautta ja uudempaa Värtsilän kautta Joensuuhun.
Valtamaantien lisäksi pitäjässä oli useita paikallismaanteitä, jotka ovat autolla-ajokelpoisia nykyisinkin. Tämän hetken tärkein on Niiralan raja-aseman ja Sortavalan välinen päällystetty maantie, joka pääosin seuraa entisen Värtsilä - Sortavala - tien linjauksia.
Jatkosodan jälkeen pälkjärveläiset sijoittuivat pääosin Joensuun ympäristöön. Viralliset sijoituskunnat ovat Eno, Kiihtelysvaara, Liperi, Pielisensuu (nykyinen Joensuu) ja Pyhäselkä.