HARLU

Harlun seurakunta määrättiin perustettavaksi Senaatin päätöksellä 4. huhtikuuta 1916 ja muodostettiin 1918. Siihen liitettiin Sortavalan maaseurakunnan itäiset kylät sekä Ruskealan kaakkoiskulma. Kunnallisesti itsenäiseksi Harlu tuli vuoden 1922 alusta.Pinta-ala ilman vesiä oli 163 km2 ja vesistöineen 300 km2, suurin pituus pohjoisesta etelään 24 km ja leveys idästä länteen 16 km. Asukasmäärä oli kirkonkirjojen mukaan v.1921 4.655 henkeä, asukastiheys 28 km2:llä.

Kyliä oli 9: Harlu, Heinäjoki, Honkakylä, Häyskynvaara, Joensuu, Läskelä, Paussu, Tenjärvi ja Vehkalahti.

Kansakouluja oli 8: Läskelän (aloitti 1882), Hämekosken (1898), Harlun (1900), Joensuun (1900), Häyskynvaaran (1905), Paussun (1911), Heinäjoen (1914) ja Läskelän (1918). Pitäjän länsiosaa hallitsevat korkeat, jyrkkärinteiset vuorijonot, joiden välisissä rehevissä laaksoissa oli harvaa asutusta.Harlun olemassaolo itsenäisenä kuntana perustui Jänisjärvestä Laatokkaan laskevan 24 km pitkän Jänisjoen varaan. Eteläpuolen asukkaat kutsuivat sitä myös Läskelänjoeksi, mikä on myöhäsyntyinen, teollistumisen yhteydessä käyttöön otettu nimi.

Vanhoissa verokirjoissa on yleisimpänä nimenä Jananus- tai Janasjoki (kun venäjänkielessä ei ole jäniksen ä-kirjainta). Se on siis myös nyt QNANUS = JANANUS.Jänisjokivarsi oli tuhannen vuoden ajan yksi Laatokan pohjoiskärjen kolmesta turkiskauppaväylästä (toiset Kiteenjoki Sortavalasta länteen ja Tohmajoki pohjoiseen). Alajuoksulta on löydetty useita kivikautisia asumuksia kalastuskelpoisten koskien tuntumasta.Joen suulla ja lähisaarilla on puolenkymmentä rautakauden muinaislinnaa 800...1300-luvuilta. Paikannimet Rautakangas (1) ja Rautalahti (6) periytynevät siltä ajalta. Rautalahden niemi voi juontua myös siitä, että pohjoisesta (mm. Möhkön rautaruukista) hevosrahtina tuotua rautaa lastattiin siellä lotjiin ja laivoihin.Kalastus lienee ollut vahvimmillaan 500 vuotta sitten. Vatjan viidenneksen verokirjan (v. 1500) mukaan lähikylissä - mm. Mäkisalossa ja Tulolassa oli tiheä kalastaja-asutus.

Janasjoen suulla - nykyisessä Läskelän joensuussa - oli silloin kalastamo, jossa siika- ja lohisaalis suolattiin tai kuivattiin etelään vietäväksi. Jokivarsi on viljavaa tasankoa, jota kaskettiin jo 1000 vuotta sitten. Silloin oli myös karjaa, jonka rehunsaantiin viittaa paikannimi Heinäjoki [7]. Peltoviljely ja sen mukana kiinteä asutus vakiintui 1300-luvulla.

Jänisjoen yhteenlaskettu putouskorkeus niskasta suuhun on 62 m. Korkeanveden aikana joki kuljettaa Laatokkaan 92 m3 vettä sekunnissa, keskiveden aikana 36 m3, matalanveden aikana 29 m3. Matkalla on toistakymmentä koskea, joista osa riittävän suuria teollisuuden voimanlähteiksi. 1780-luvulla Läskelään perustettiin vesivoimalla käyvä saha. Teollistumisen vaiheet on selostettu numeroitujen kohteiden yhteydessä.Suurenmoisimmat ovat maisemat Pötsövaaran [9] tienoilla. Jopa 50... 60 m korkeine, äkkijyrkkine ja usein rikkonaisine vuorenseinämineen tekevät tienoot jylhän vaikutuksen. Valtavia näköaloja avautuu vuoriseudun huipuilta. Koko Laatokan pohjoisosa saarineen, salmineen ja selkineen siintää etelässä ja kauimpana häämöttävät taivaanrannalla Valamon kalliot.

Idässä kantaa katse yli rikkonaisten vuorien, joiden takana leviää synkkiä salomaita, lännessä avautuu rajattomia metsiä ja pohjoisessa erottuvat metsien takana Jänisjärven selät. Kirkkaalla säällä saattoi Pötsövaaran kolmionmittaustornista (lahonnut pois) nähdä Sortavalan kaupungin sekä Impilahden, Suistamon, Pälkjärven ja Ruskealan kirkot. Niistä on enää Suistamon kirkko jäljellä. Sortavalan suunnan näyttää Kymölän Siermäellä oleva televisiomasto. Rannikolla ja paikoin sisämaassa vaahtera, lehmus ja jalava muodostavat haapojen, koivujen ja kuusien joukossa lehteviä metsikköjä ja aluskasvillisuus (ukonhattu, sananjalka) on niin korkeata, että aikamies siihen katoaa. Kauppa keskittyi Sortavalaan, jonne kesäisin maitse on kirkolta 36 km, talvisin jäätä pitkin 22 km. Vientitavaroista mainittavimmat olivat tehdastuotteet ja puutavarat.

Harlun ruokaperinteestä

Sunnuntaiksi usein leivottiin piirakoita, pyöröjä eli tapunnaisia tai sunnuntai-aamuna sultsinoita, joskus keitinpiirakoita, jopa supukoita uunin lämmitessä. (ML)

Leipäkalja. Äiti teki (leipä)kaljaa. Hän jätti sitä varten leivän uuniin jälkilämpöön ja se käytettiin kaljaan makua antamaan. Lisäksi käytettiin hiivaa ja maltaita. Kuumaa vettä maltaiden ja murennetun leivän päälle ja hieman jäähdyttyä hiiva liotettuna veteen. Ruokakaljaa ei käytetä prosentteihin asti, vaan sille rajalle ja viedään jäähtymään. (MK)

Tirppajaiset. Vehnästä leivottiin sellainen noin kolmen kilon taikina ja kolmi- tai nelisäikeisinä ne "eltat" tehtiin. Harvemmin perheen pienimmille tuli pikku pullaa "tirppajaisiksi", kun ei lämpiminä avattu elttoja. Sokerikakkua tehtiin aikoja ennen sotia. (MK)

Rankjärven rannan asukkaat ravustivat ja myivät ravut Sortavalaan hyvään hintaan. (MK)

Keväällä kerättiin nokkosia, joista keitettiin keitto niin kuin maitokaali, laitettiin perunoita ja maitoa sekaan. Lapset keräsivät nokkosia ja veivät tehtaan herrasväelle ja saivat siten hiukan rahaa. Herrasväessä tehtiin nokkosista muhennosta ja salaattia.

Marjoja kerättiin. Ensin mansikoita syötiin marjamaitona, sitten mustikoita töntsönä ja talveksi kuivattiin. Puolukoita poimittiin paljon, survottiin isoon puusaaviin. Ne sai jäätyä ja sitten talvella puukon kanssa siitä kaivettiin kerta-annos, josta tehtiin marjavettä.

Sieniä poimittiin talveksi suolaan. Tatit olivat ensimmäisiä, niitä kuivattiin, keitettiin ja paistettiin. Vahverot eli karvarouskut, pilperot eli haperot, maiteroiset eli haaparouskut ja rasvarouskut suolattiin. Nykyisin tunnetaan korvasienet, kantarellit ja mustatorvisienet. (ML)

Hautajaistarjoilu. Harlussa oli tapana tarjota hernerokkaa hautajaisissa. Se oli pääruoka. Lisänä ruisleipä, vaalea hiivaleipä, piiraat, voi, juomina maito ja kalja (vuassa). Jälkiruokana oli tavallisesti marjamehupohjainen rusina- tai sekahedelmäsoppa ja vehnäpyöröt. - Vuonna 1960 erään sukulaisen hautajaisissa Tavastilassa tarjottiin myös hernerokkaa. (AK) Hautajaisrokka keitettiin muuripadassa ulkona kesällä mm. veljeni hautajaisiin. Sairaasta ihmisestä sanottiin, että "se varmaan antaa kohta rokan". (MK)

Harlun tiedonantajia: KPT 6: Toivo Jokinen (TJ 166), Aune Kervinen (AK 137), Martta Kokko (MK 87), Martta Laakkonen (ML 133).